Erä- ja kalastusopas
EräKalle
Välinevuokraus
Kauttani voit vuokrata kesän ja talven erilaisia retkeilyvälineitä ja -tarvikkeita omatoimisille retkille. Esim. Fatbike, kanootteja, lumikenkiä, ahkion, telttoja, trangia jne.
Kanooteille myös kuljetuspalvelu lähialueen vesistöihin.
Retket ja aktiviteetit
Erilaisia tarpeen mukaan räätälöitäviä luontoaktiviteetteja ja ohjattuja retkiä Ylitorniolla sekä naapurikunnissa yksittäisille tai vaikka työporukoille. Esim. kanoottiretkiä ja eräruokailua.
Kalastuspalvelut
Haluatko lähteä Tornionjoelle kalastamaan lohta tai Tengeliönjoelle narraamaan haukia? Alueella myös todella hyvät paikat käydä pilkkimässä vaikka ahvenia. Kalastaminen on jännittävää puuhaa joka vaatii hiukan kärsivällisyyttä. Se on mukavaa puuhaa myös perheen pienemmille.
Kuka olen?
Olen Kalle Jaako Ylitorniolla asusteleva perheen isä. Työuraani kuuluu monen vuoden kokemus peltitöistä, joten teen myös niitä erä- ja kalastusjuttujen ohella.
Olen vuonna 2021 valmistunut eräoppaaksi ja seuraavana vuonna kalastusoppaaksi. Metsästys, kalastus ja luonto ovat aina kuuluneet elämääni jo nuoresta pitäen. Luonnossa liikkuminen ja oleilu ovat minulle todella tuttua ja luontaista. Vihdoin tästä tärkeästä harrastuksesta sain myös työn koulutusten kautta. Koulutuksiini kuuluu myös melonnanohjaajan koulutus sekä vuokraveneen kuljettajan tutkinto.
Kauttani voit vuokrata lomallesi aktiviteetin mm. kanootin tai vaikka ahkion hiihtoretkille. Jos olet tulossa alueelle, ei tarvitse kaikkea pakata mukaan, vaan minulta voit vuokrata vierailun ajaksi vaikka erilaisia retkeilyvälineitä ja -varusteita.
Ole yhteydessä niin voidaan suunnitella sinulle tai ryhmälle sopiva retkipäivä Tornionlaakson kuvankauniisiin maisemiin.
Peltityöt
Toteutan myös peltikattourakoita, mutta kauttani saat myös pienempiä peltitöitä kuten erilaiset listat, piipunpellit tai pelkän sadevesijärjestelmän.
Käytössäni on kourukone, joten saan tehtyjä saumattomia vesikouruja mittojen mukaan. Ota yhteyttä ja kysy tarjous peltitöistä.